uutinen
4.11.2013 9:53 (5 v sitten)

Traileri: Jari Halosen Kalevala on vaikuttava kokemus


Jari Halosen Kalevala - Uusi aika on ihme kyllä tulossa ihan elokuvateatterilevitykseen 15.11. (ainakin Helsingissä, Kuopiossa ja Porissa). Ensi-illan ollessa näinkin lähellä trailerin finaaliversio on julkaistu ja on nähtävissä alla.

Lähes yhtä hämmentävää teatterikierrokselle pääsyn kanssa on se, että myös markkinointiin on pistetty jonkin verran paukkuja. Lähdelinkin takaa löytyy vaikkapa Maikkarin Kalevala-kisa, josta voi voittaa elokuvan fanituotteita! Kantsii osallistua, ironinen Kalevala-paita olisi varmasti aika siisti.

Youtube-video

Lähde


http://www.mtv.fi/viihde/kotimaiset.shtml/osallistu-huikeaan-kalevala---uusi-aika--kisaan-ja-voita-elokuva-aiheisia-palkintoja/2013/11/1824668


Läheltä liippaavia muita uutisia

28.6.2013Jari Halosen Kalevala-elokuva tulee syksyllä, traileri tuli jo
19.11.2014Rovion ja Supercellin väki elokuvien pariin: esikoinen on suurin suomalainen toimintaspektaakkeli ikinä
29.9.2013Halosen leffoja vihdoinkin DVD:lle

Vuoden 2013 uutiset


20.12.2013Arveluttavaa joulua ja uutta vuotta!
11.12.2013Ruotsin Hobo With A Shotgun ottaa mallia Suomesta
1.12.2013Traileri: suomalaiszombit pääsevät venäläisturistien makuun
27.11.2013Danny Trejo ei pelkää huonoutta, kohtaa seuraavaksi tulivuorizombit
14.11.2013Van Dammen automobiilispagaatti ällistyttää tuoreessa mainoksessa
12.11.2013Traileri: Renny Harlinin Hercules ei innosta
4.11.2013Traileri: Jari Halosen Kalevala on vaikuttava kokemus
5.10.2013Albert Pyun lopettaa elokuvanteon
29.9.2013Halosen leffoja vihdoinkin DVD:lle
26.9.2013Tony Jaa Dolph Lundgrenin jenkkileffaan
26.8.2013Tony Jaa vihdoin Hollywoodiin
22.8.2013Pitäkää pähkinöistänne kiinni, tappajaoravat tulevat
13.8.2013Harvinaista kuvaa Jerry Lewisin kieltämästä natsipelle-elokuvasta
7.8.2013Sharknado ei ollut vielä mitään - nyt tulee ihmispiraijatarantula!
1.8.2013Hong Kong -kungfun klassikot remake-myllyyn
24.7.2013AEY loikkaa tulevaisuuteen
17.7.2013Bruce Lee kaivettiin haudasta viinamainosta varten
11.7.2013Traileri: Sharknado
28.6.2013Jari Halosen Kalevala-elokuva tulee syksyllä, traileri tuli jo
13.6.2013Steven Seagal mukaan venäläiseen asebisnekseen
6.6.2013Traileri: Frankenstein's Army
30.5.2013Traileri: Machete Kills
21.5.2013Katastrofikatsaus: Empires of the Deep
15.5.2013Iron Sky 2 on tulossa, sinun lompakollesi
14.5.2013Arnold Schwarzenegger on Toxic Avenger(issa)
8.5.2013Dungeons & Dragons saa uuden mahdollisuuden
3.5.2013H.G. Lewisin paluu on nyt sinun rahoistasi kiinni
29.4.2013Kaappaus merellä mykkäelokuvaksi
14.4.2013Dolph Lundgren Tony Jaan thaielokuvaan
2.4.2013Jess Franco on kuollut
25.3.2013Traileri: World War Z on täällä, ja miljardi zombia myös
6.3.2013Traileri: Michael Jackson tekee comebackin saksalaisena zombina
24.2.2013Vuoden 2012 Razziet jaettu, ilmeinen uhri valittiin kohteeksi
17.2.2013Traileri: ja eikun taas jättihämähäkkejä
12.2.2013Traileri: Rennyn uusin elokuva on Blair Witch Project Uralillla
9.2.2013Uutisanalyysi: Renny Harlinin Hercules 3D ei lupaa hyvää
1.2.2013Snipesillä TJ väbä, siviilissä eivät odota murheet
12.1.2013Uutta tietoa Steven Seagalin vaatekaapista
4.1.2013Hobitin neuvostoversion käännös saa Tolkienin haudalla mullat kääntymään

Uutisvihjeitä vastaanotetaan

Jos törmäät netissä aivan mahdottoman lystiin uutisentynkään, jota ei AEY:ssä vielä ole, niin pistä ihmeessä vinkkiä tulemaan meille päin, kerrotaan siitä muillekin.

Ilmianna uutinen