uutinen
10.8.2012 17:52 (6 v sitten)

Van Damme retroilee


Kuva
Aika kultaa muistot, mikä koskee myös 80-luvun toimintatähti Jean-Claude Van Dammea. Parhaat päivänsä jo nähnyt, mutta silti yhä ainakin meidän mielestä ihan kiva Brysselin muskelipesä on nyt nimittäin innostunut vanhojen elokuviensa jatko-osista ja remakeista.

JCVD on vanhan kaverinsa Sheldon Lettichin kanssa kirjoitellut käsikirjoituksen vuoden 1991 Van Damme-elokuva Double Impactille (jonka kaksikko myös kirjoitti), ihan kenenkään pyytämättä. Van Damme on aiheesta innoissaan, mutta arvelen studioiden miettivän parhaillaan kuumeisesti kohteliaita syitä kieltyä kunniasta.

Toisaalla on vähän pidemmällä oleva projekti, remake Van Dammen uran ehkä parhaimmasta elokuvasta Bloodsport (1988). JCVD ei tule uusimaan pääosaa, vaan hän haluaisi kohdasti tehdä niin kuin Dolph Lundgren Masters of the Universen remaken kanssa ja ruveta sankarin isäpapaksi. Perusteluksi Jean-Claude sanoo, että potkii yhä paremmin kuin kukaan muu.


Läheltä liippaavia muita uutisia

7.5.2011Totta kai Van Damme on Expendablesin jatko-osassa
16.1.2011Van Damme Expendablesin jatko-osaan, yhdellä ehdolla
10.4.2014Van Damme oli alkuperäinen Predator

Vuoden 2012 uutiset


21.12.2012Arveluttavaa joulua!
11.12.2012Jackie Chan on maailmanmestarismies
29.11.2012Dracula 3D tulee jo toisen kerran tälle vuodelle
14.11.2012Iron Sky-kaksikon seuraava on sarjakuvafilmatisointi
9.11.2012Van Dammella on sana hallussa
1.11.2012Seuraavaksi: venäläisbaltialainen zombijääkarhuelokuva
26.10.2012Kannibaalileffan remake hakee autenttisuutta Amatsonilta
15.10.2012Hollywoodin kuumin trendi juuri nyt: nais-Expendablesit
10.10.2012Uwe Bollin zombit örisevät niin kuin kaikki muutkin
28.9.2012HÄMÄHÄKKEJÄ! 3D on araknofoobikon uusi suosikkielokuva
20.9.2012Vampyyrikoira ei leiki kuollutta
14.9.2012Traileri: Tappajapäästäisten paluu
6.9.2012Chuck Norris varoittaa 1000 vuoden pimeydestä
30.8.2012Jos Steven Seagal ja verokarhu tappelis, niin kumpi voittas?
22.8.2012John Travolta on Toxic Avenger
17.8.2012John Waters tulee Suomeen ja hänellä on sinulle sanottavaa
11.8.2012Red Dawnin remake on vihdoin täällä
10.8.2012Van Damme retroilee
6.8.2012Dolph Lundgren ei halua olla enää He-Man
1.8.2012Bingo! Kuolit!
28.7.2012Macheten jatko-osan ihmeroolitukset jatkuvat
22.7.2012Angry Birds kohtaa voittajansa: Manos peliksi
11.7.2012Hollywoodista luchadoreja ja tappajarobotteja
3.7.2012Von Franckenstein mukaan Frankenstein-elokuvaan
26.6.2012Dungeons & Dragons vetää halvalla kolmososaan
20.6.2012Bruce Leen tekemättä jäänyt elokuva toteutuu viimein
17.6.2012Hinta/laatusuhde kohdillaan: Troma tarjoaa leffoja ilmaiseksi
11.6.2012Miljoonan dollarin jättikrokotiili on Kiinan kesähitti
6.6.2012Jadesoturin tekijältä suomalainen (anti)ihmissusielokuva
30.5.2012Asylumin kopiokone on salamannopea
25.5.2012Kesän 2012 arveluttavat elokuvat tv:ssä
21.5.2012Vuorensola tappaa seuraavaksi Hitlerin
20.5.2012Jackie Chan ei lopeta actionuraansa
17.5.2012Elävien kuolleiden risteily on seuraava suuri suomalainen elokuvaspektaakkeli
9.5.2012Oiva elokuva ampparipelkoisille
6.5.2012Porno tuhoaa perheet, nyt myös elokuvana
4.5.2012Expendablesin jatko-osan traileri on täynnä testosteronia, vanhoja ukkoja
1.5.2012Universal haastaa Asylumin oikeuteen laivanupotusleffasta
21.4.2012Ensi jouluna luvassa jo monta kertaa nähty tappajajoulupukki
16.4.2012Mel Gibson Macheten jatko-osaan?
9.4.2012Universal Soldier-sarja ei olekaan kuollut; uusi jatko-osa lupaa suuria
2.4.2012Adam Sandler teki huonojen elokuvien historiaa
30.3.2012Hyviä uutisia: Human Centipede 3 ongelmissa
17.3.2012Vapaapainijat tekevät Leprechaunin uusiksi
3.3.2012Dead Sushi tarjoilee suupalallisen sushi-toimintaa, sushi-erotiikkaa ja sushi-väkivaltaa
21.2.2012Dolph Lundgren & Robotit vs. Zombit
14.2.2012Traileri: Abraham Lincoln vampyyrimetsällä
10.2.2012Renny Harlinin seuraava elokuva saa foliohatut tutisemaan
8.2.2012Iron Sky on valmis
7.2.2012Osama Bin Laden, elokuvatähti
2.2.2012Zombikatsaus of the dead
24.1.2012Rooseveltin elämä elokuvaksi
17.1.2012Draculan ja saksalaisten liitto natsaa kohdilleen
3.1.2012Katsauksessa Asylumin kopiotuotanto

Uutisvihjeitä vastaanotetaan

Jos törmäät netissä aivan mahdottoman lystiin uutisentynkään, jota ei AEY:ssä vielä ole, niin pistä ihmeessä vinkkiä tulemaan meille päin, kerrotaan siitä muillekin.

Ilmianna uutinen