KansiPlayKatso elokuva Youtubessa

Disco Dancer (1983)

Whose voice is it? Will it save Jimmy?

Ei ole ihmisellä valinnanvaraa: Mithun Chakrabortyn ei 'Disco Dancer' Jimmynä tarvitse kuin vetää pari ristiaskelta ja lantionpyöräytystä kun vihamielinen ja kenkiä heittelevä yleisö jo jammailee mukana. Laulaakkaan ei tarvitse kuin yhdeksän tavua kun koko lössi on jo polvillaan maassa ja palvoo tätä discon uutta kuningasta. Ja eihän siinä voi aikainen mies muuta kuin kyynelehtien koettaa tajuta tätä elämää suurempaa spektaakkelia ja virnuillen jättää pohdinnat sikseen antautuakseen elokuvan rytmin vietäväksi.

Tämä elokuva on kuin mukavan täyteliäs ja sopivasti nuhjuuntunut vaahtokarkki tuolta 70-luvun diskomaailman helvetistä, jonne Intia näköjään pääsi vasta 80-luvulla. Ei tätä kannata alkaa järkeilemään tai suotta kritisoimaan sen puutteita. Elokuva saisikin jo ylimääräisen tähden pelkästään sillä ettei Jimmy muutu kliseisen ylimieliseksi paskiaiseksi rikastumisensa ansiosta, mutta eihän tämä mitään säälipisteitä tarvitse. Ihmeeksi ei voi luokitella tämän elokuvan hittimainetta, ei oikeiden elokuvien ystävien toimesta, eikä campin ystävien puolestakaan. Tästä elokuvasta on moneksi, joskin täydellisyys on kaukana. Todella kaukana. Tunnelma tosin vie mukanaan ja nuo viisut ovat aika hienosti tehtyjä. Surrealistiset discolaulukohtaukset eivät varmasti jätä ketään kylmäksi ja pukuosaston henkilökunta on nähtävästi viettänyt suurimman osan työaikaansa Goalla pössyttelemässä...

Elokuvakin poukkoaa genren mukaisesti välistä aika paljon, sillä kun Mithunilla on kung fu-taitoja, niin pitäähän niistä päästä katsojankin nauttimaan. Lisäksi Mumbai on varsin harvaan asuttu miljoonakaupungiksi, sillä aina kun jonnekin mennään tai käydään ulkona, niin se on jossain hiton vuoristoisella mäenrinteellä pilkkopimeässä. Luulisi että jo 80-luvulla olisi jonkinlaista katuvalaistusta tuollakin ollut. Soihtuja vaikka jos ei muuta. :)

Helppo ymmärtää miksi Mithunista tuli kovan luokan supertähti tämän elokuvan myötä, sillä vaikkei tuo mies mikään tanssin superjumala olekkaan, niin kyllähän tuolla miehellä karismaa tuntuu olevan. Varoitus palkkamurhaajiksi aikoville: Jos tyyppi jota olette tappamassa alkaa napsuttelemaan sormiaan ja se napse kaikuu kuin mattopiiskan sivallus kahden kerrostalon välissä, juokseminen poispäin on se parempi vaihtoehto.
Arvostelun kirjoitti Kromi
Lue kaikki tämän elokuvan arvostelut